Transformers (2007)

Nyt siitä vuosia jo on, kun itkin kuutamoon.
LaBeouf on muuttunut, itsekin mä muuta oon.



Aloin katsoa Transformers ykköstä jälleen kerran äskettäin, sillä pidän toimintaelokuvista. Taisin nähdä kyseisen elokuvan aikoinaan jo heti sen ilmestyttyä. Silloin muistan ajatelleeni, että se oli todella korni. No sitähän se on! Tuolloin vuonna 2007 en siis pitänyt Transformersista niin suuresti, enkä pidä vieläkään. Täytyy sanoa, että vauhdikasta on meno edelleen vuonna 2020 katsottuna ja erikoistehosteetkin pitävät pintansa. CGI:tä on survottu joka shottiin ja jos ei kuvassa ole jokin tietokoneanimaatiolla tehty kone, niin siinä pällistelee sitten konemaisen jäykästi elehtivä ja nukkemaisen näköiseksi maskeerattu näyttelijä. Tästä elokuvasta on turha etsiä mitään ns. aitoa. Koko teos on läpensä prosessoitua ja lisäainein kuorrutettua tehotuotantohyhmää. Toisaalta jonkin ns. "aidon" etsiminen tämän luokan viihdetuotannoista on jo itsessään vähän pöhköä. Voidaan myös nostaa esiin kysymys siitä mitä on "aitous" ja onko mitään ns. "aitoa" edes olemassa? Koko "aitouden", samalla tavoin kuin vaikka ns. "laadun", konsepti saattaa olla monilla tavoin ongelmallinen, kun arvotetaan kulttuurituotteita. Kuka, tai mikä taho, tekee tämän arvottamisen ja mitkä ovat hänen motiivinsa? Nämä ovat kuitenkin keskustelunaiheita, jotka jätän tässä toiseen esseeseen.

Elokuvan on ohjannut on Michael Bay. Monet pitävät häntä kaikki mahdolliset elokuvalliset mauttomuudet ja ylilyönnit teoksissaan yhdistävänä paholaisena, mutta hänen tyylillensä löytyy myös ymmärtäjiä. Minun mielestäni voidaan sanoa, että Bayn elokuvat ovat lähempänä mainoksia - niin kuvastoltaan kun sisällöltään - kuin elokuvia. Bayn suurin elokuvallinen idoli lienee ollut Tony "Top Gun" Scott, mainosmies hänkin monessa mielessä. Baylle tyypilliseen tapaan luvassa on siis vauhtia, vaarallisia tilanteita, isänmaallista militarismia sekä konservatiivista oikeisto-republikaania paatosta. Etenkin aatteellinen paatoksellisuus ilmenee elokuvan alkupuolella olevista Lähi-itään sijoittuvista sotakohtauksista, sekä niihin kytkeytyvistä kohtaukista Pentagonissa. Näihin kohtauksiin on helppo lukea sisään George W. Bushin aikaiseen hallintoon (2001 - 2009) myötämielisesti suhtautuvaa propagandaa. Kiinnittäkää huomiota esimerkiksi siihen miten penseästi espanjankieliseen amerikkalaissotilaaseen suhtaudutaan ja siihen, millaisella melodramaattisuudella amerikkalaisia sotajoukkoja, sekä pentagonin pukuäijiä ja univormu-ukkoja, kuvataan.

Hauskana kriittisenä yksityiskohtana on kuitenkin syytä panna merkille, kuinka itse Yhdysvaltain presidentti kuvataan kriisin keskellä Air Force Onessaan löhöäväksi suklaata lentoemännältä tilaavaksi nahjukseksi. Presidentistä näytetään elokuvassa pelkästään hänen sukkansa. Sukat ovat punaiset kuten Yhdysvaltojen republikaanipuolueen tunnusväri. Kenties Transformers onkin monitahoisempi poliittisissa kannanotoissaan kuin alkuasetelma antaa ymmärtää.

Toisaalta Bush nuorempi oli kaiketi republikaanipuolueen sisällä lähes yhtä kiistelty hahmo kuin Trump, joten kritiikkiä tuli varmasti myös omien leiristä jo aikanaan. Bushin hallinnon todellisesta päätöksenteosta kiinnostuneille suosittelen elokuvaa Vice (2018), joka kertoo Bushin hallinnon aikaisen varapresidentin Dick Cheneyn hirmuisesta moraalia vailla olleesta persoonasta, sekä tämän kammottavista poliittisista päätöksistä kulissien takana. Ei liene muuten sattumaa, että Transformersissa puolustusministeriä näyttelee avoimen republikaani ja konservatiivi Jon Voight eli mies, joka on niin inhottava, että jopa jättilais-ihmissyöjäanakonda sylkäisi hänet suustaan. Kirpeitä sanoi anakonda Voighteista.

Liekköhän muuten ollut sattumaa sekään, että Transformersissa päähenkilön - jota Shia LaBeouf näyttelee yli-innokkaalla ja lapsellisella tarmolla - isoisän silmälaseja himoitseva ulkoavaruuden ilkiörobotti on poliisiauto? Olenko minä ainut, jolle kaikki tämä tuo mieleen Terminator 2:osen: ihmiset juoksevat öisellä teollisuusaluella pakoon ilkeää, lainvartijan olemuksen ottanutta, maagista konetta. Näitä ihmisiä tulee avustamaan toinen, niin ikään jostain toisesta todellisuudesta maan päälle tupsahtanut, ihmisenkaltainen kone. Tämä kone käy taistoon ilkeää kollegaansa vastaan puolustaakseen ihmisiä. Aluksi ihmiset pelkäävät myös tätä hyviskonetta, kunnes nuori poika (LaBeouf) oppii, että  hänellä on nyt apunaan ihka oman maaginen robotti. Apunaan missä? Poika on luonnollisesti valittu tärkeään osaan kosmisia mittasuhteita saavassa saagassa, jossa koko maailman tulevaisuus on vaakalaudalla. Hmm.....vähän alkaa nousta Judgement Day mieleen, eikö? Eipä siinä mitään, T2 on loistava elokuva!

Mielenkiintoisena lisähuomiona Transformerista voidaan ottaa esiin se, että tuolloin Hollywoodissa kovassa uranousussa olleen Megan Foxin, joka näyttelee elokuvan toista pääosaa, ura päättyi - tai vähintäänkin väljähtyi - hänen kutsuttuaan ohjaaja Bayta eräässä haastattelussa "Hitleriksi". Transformersin tuottaja Steven Spielbergin kuultua asiasta sai Fox lähteä elokuvasarjasta. Spielbergin mielestä elokuvaohjaajan vertaaminen Hitlerin kaltaiseen hirviöön ei ollut soveliasta. Sitä voidaan miettiä ylireagoiko Spielberg, vai oliko taustalla kenties jotain muuta - kuten vaikka Bayn epäonnistuntu yritys iskeä Fox tai muu harveyweinsteinmainen käytös - joka aiheutti välirikon näyttleijän ja elokuvan tuotantotiimin välillä.

Mielenkiintoinen on myös havainto siitä, kuinka Transformersin tuotantotiimi hyödynsi erään toisessa Bayn elokuvassa (The Island vuodelta 2005) olleen takaa-ajo kohtauksen uudelleen Transformers 3:ssa lähes kuvasta kuvaan. Hirviää vauhtia valtavassa liittymärampissa kaahaavat autot oli tässä jälkimmäisessä versiossa muokattu CGI:llä valtaviksi roboteiksi. Elokuvabisnestä pidetään yleisesti aika epäekologisena alana ja Bayn valtavia tuotantoja - jotka sisältävät kansainvälistä räjäyttelyä sekä melkeskettä - voidaan pitää erityisen apäekologisina. Ny ei voida siis enää syyttää Bayta siitä, etteikö hän suosisi kierrätystä tuotannoissaan 😉 

Tranformers-franchaissi kaikkine elokuvineen on muuten tuottanut tekijöilleen 4,847 miljardia dollaria. Miettikääpä sitä! Tai kenties parempi on olla miettimättä. Minkäs sitä katsojana tälle vetovoimalle voi, kun nämä elokuvat ovat näin viihdyttäviä!? Vai ovatko sittenkään? Itseasiassa Transformers alkaa puuduttaa jo ensimmäisen näytöksensä aikana. Onkin soveliasta kysyä mikä ajaa ihmiset yhä uudelleen katsomaan tällaista humputusta? Täytyykin suositella Transformersseja eräälle ystävälleni, joka "pitää" vinkuvista ja inisevistä koneista elokuvissa. Niitä Transformersseissa nimittäin riittää. Ystäväni tulee "varmasti" rakastumaan tähän elokuvasarjaan: ensimmäisessä osassa eräskin vaahtosammuttimen korkuinen robotti känisee vaatimuksia - kuten "gimme the glasses!" - ilkeällä ja kimeällä äänellä, kuin mikäkin goblini suoraan Labyrintista (1986). Labyrintti on kylläkin hyvä elokuva Jim Hensonin upeine nukkeineen, joten edellinen vertaus on syytä lukea pikemminkin Transformersin ansioksi kuin haukuksi sille. 

Rehellisyyden nimissä aikamoista potaskaahan nämä Transformersit ovat: Princen sanoin "and all that glitters ain't gold". Ei tämmöisestä CGI-hutusta jaksa innostua, kuin ehkä hetkittäin. Toisaalta vika ei ole itse tietokoneanimaatiossa, joka on tehty itseasiassa hienosti. Esimerkkeinä erittäin tyylikkään näköisestä tietokoneanimaatiosta suosittelen katsomaan elokuvat Avengers: Endgame (2019) ja Avengers: Infinity War (2018), sekä Teenage Mutant Ninja Turtles (2014) ja Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows (2016). Kyseiset elokuvat kannattaa katsoa jo ihan niiden itsensäkkin vuoksi, sillä ne ovat genressään erinomaisia teoksia! Toisin kuin Transformers ovat ne hyvin käsikirjoitettuja ja sisältävät huomattavasti vähemmän katsojan älykkyyttä aliarvioivia kliseitä. Etenkin Turtleseissa on mielestäni upeinta CGI:tä, mitä olen nähnyt elokuvissa koskaan. Vai väittääkö joku etteivät itse teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat näytä hyvältä kautta noiden kahden elokuvan?

Transformersin vika on kökössä ja oudossa käskirjoituksessa: hahmot ovat kuin mainoksessa kekkuloivia karikatyyrejä ja heidän välisiin suhteisiinsa saadaan vain aika ajoin jotain samastuttavaa tai inhimillistä. Tässä tapauksessa kyse on siis automainoksesta, sekä mainoselokuvasta Yhdysvaltain armeijan sotakalustolle. Etenkin John Turturon näyttelemä valtion virkamieshahmo on aivan käsittämättömän huonosti, epätasaisesti sekä oudosti kirjoitettu. Siis onko hahmon tarkoitus olla komediallinen kevennys, vai mikä? Itseasiassa LaBeoufin naiivi, itsekritiikitön ja tarmokas näyttelijäntulkinta on ainut asia, joka pitää Transformersin vajoamasta itselleen kököllä käsikirjoituksella virittämäänsä suonsilmään (vai kenties Mariaanien hautaan?).

Tranformers näyttää kylläkin monilta osin upealta ja myös kuvasupaikat - kuten Hooverin pato sekä sen sisällä elokuvassa sijaitsevat valtion salaiset tilat - näyttävät upeilta ja ne on kuvattu hienosti. Elokuvallisen tilan kuvaajana Bay on huippu ja hänen elokuvallinen tyylinsä - joka on paljon velkaa Top Gunille (1986) - näyttää lähes poikkeuksetta upealta. Transformerssista on visuaalisen ilotulituksen lisäksi myös hauska bongata viittauksia muihin elokuviin, kuten esim. Terminator-saagaan ja vaikka The Fugitiveen (1993), Nuoreen kapinalliseen (1955) sekä Mad Max-elokuviin. Kuten alussa mainitsin ovat viittaukset paikoitellen ilmeisisä ja Terminaattoreihin viitataan jopa elokuvamusiikin puolella: kyseisen saagan kakkososan ikonisen teemamusiikin tunnistettava rumpukomppi soi pariin otteeseen lähes identtisenä Transformersin loppupuolen taitelukohtuksissa. 

Transformers on puolestaan toiminut itsessään todennäköisesti yhtenä esikuvana edellä mainitsemilleni Avenegrs-elokuville (sekä muillekin MCU:n elokuville) ja TMNT-elokuville, sekä myös esimerkiski DC:n supersankarielokuville. Tapa, jolla kaupunkimiljöö laitetaan kursailemmatta uuteen arkkitehtooniseen muotoon Tranformersin lopulla tuo mieleen hyvin vahvasti esim. vuonna 2013 ilmestyneen Man of Steelin hirmuisen loppumäiskeen. Mieleen nousevat myös niin ikään Sam Raimin Spider-Man elokuvat vuosilta 2002, 2004 ja 2007. Kerrostaloa sortuu, vääntö on hurjaa ja eikun miestä seinälle! Neil Young saattaisi todeta, että "meet me at the wrecking ball".

Kenties Tranformers-saaga kaikessa menestyksessään ei pannut alulle tietynlaista elokuvallista massiivisen tuhon estetiikan-tyylilajia, mutta se oli varmasti vahvasti vaikuttamassa tämän tyylilajin suureen yleistymiseen. Supersankarielokuvien 2000-, 2010- sekä 2020-luvulla nauttiman valtavan suosion myötä tällaisesta massiivisen skaalan tuhosta on tullut suoranainen normi tämän tyyppisissä toimintaelokuvissa: parina esimerkkinä vaikka Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) sekä Watchmen (2009). On suorastaan huvittavaa katsoa miten esim. New York laitetaan elokuvissa kerta toisensa jälkeen maan tasalle ties minkä ulkoavaruuden mörrimöykyn toimesta. Onko tässä kyseessä kenties WTC-iskujen jättämän trauman alitajuinen kollektiivinen käsittely yhdysvaltalaisessa elokuvassa? Kenties. New York on myös esim. Turtlesien, Hämähäkkimiehen, Batmanin ja Teräsmiehen kotikaupuki, joten on luonnolista että se toimii näyttämönä mitä erilaisimmille mäiskettä ja mellastusta sisältäville sankaritarinoille. Kenties kaupunkimiljöön tuhoutuminen kuvaa elokuvissa myös teollistumisen synnyttämän sivilisaation rappeutumista, tai se toimii kyseisen sivilisaation tiimoilta rakentuneeseen elämäntapaan liittyvien psykologisten ahdistusten vertauskuvana. 

Monenlaista analyysia voi vetää näistä tuhon spektaakkeleista, mutta niiden katsominen on yleensä viihdyttävää ja ehkä jopa jollain tasolla katarttista. Kenties tässä lienee toimintaelokuvien viehätyksen salaisuus. Tai sitten ne jollain tapaa ruokkivat sisällämme asuvaa janusmaista ristiriitaa: me pelkääämme kontrollin menettämistä mutta samaala janoamme tuhoa, sillä kaiken hetkellisyyden, herkkyyden ja väliaikaisuuden kestäminen sekä tiedostaminen on ajoittain niin raskasta. Eros ja Thanatos "törmäävät yhteen" meistä jokaisen sisällä aiheuttaen ristivetoa, konflikteja ja ristiriitaisia tunteita.

Annetaan "Konepääksi" nimetyn rockyhtyeen summata Transformersin merkitys: "And if these words are my fists. Can you feel my catharsis?"  

Allekirjoittanut

The Author