Platonista

 

Kuulin eilen laulun, jossa sanottiin näin 

"Kun joku on lähellä Jeesusta hän ihmettä katselee ja se mitä maailma voi tarjota sen rinnalla kalpenee"

Jäin pohtimaan, että tuohan on tuommoinen aika platonilainen ajatus.  Sikäli se kyllä eroaa Platonista, että Jeesusta ei kaiketi tavoiteta logoksen kautta vaan jonkin muun. Toisaalta voidaanko platonilaisia täydellisiä ideaalejakaan tavoittaa logiikan kautta vai meneekö se enemmän henkimaailman asioiksi?

Vaikka Aristoteleen verrattuna Platon painotti ajattelussaan, että tätä aistein ja kehon kautta tuntemaamme maailmaa todellisempi maailma on jossain muualla ja sinne tulee pyrkiä ajattelun kautta. Mielestäni samalla tavoin kristinusko painottaa sitä, että tästä maailmasta pyritään uskon kautta johonkin ns. parempaan/täydellisempään/todempaan maailmaan.

Mitä tulee Platonin ideaoppiin niin näen sen niin, että se lähentelee matematiikkaa, jossa 360-asteen täydellinen ympyrä on matemaattinen abstraktio - idea ympyrästä. Siinä mielessä siis eikö se, että uskoo tuollaiseen abstraktioon ole tavallaan sama asia kuin, että uskoo täydelliseen jumalaan? Tuommoisen täydellisyyden todistaminen ns. tosimaailmassa on melko vaikeaa vaikka nykymenetelmin varmasti täysin 360-astettan oleva ympyrä saadaan jo hyvin lähelle menevällä likiarvolla todistettua, mutta sekään ei vielä ole se platonilainen jumalallisen täydellinen ympyrä.

Minua kiehtoo tässä se, että miten Platon ajatteli, että ne ideat ajattelun kautta tavoitetaan. Että oliko se, että tuommoisten likiarvoja symboloivien matemaattisten abstraktioiden hyväksymisen tavoin hyväksytään jonkinlaiset abstraktit ideaalit asioille. Ja siinä hyväksymisen vaiheessa mielestäni tapahtuu jonkinlainen kognitiivinen hyppy: siitä, että on joku aistein havaittava asia siihen, että hyväksymme jonkun abstraktion symboloivan sitä kyseistä asiaa.

Onko se kognitiivinen hyppy sitten oikeastaan tiedollinen vaan pikemminkin uskomus jonka omaksumme?

Eli niin kauan kuin asiaa ei voida tosimaailmassa todistaa olemme jossain määrin abstraktioiden tasolla ja uskomusten tasolla. Ja vaikka asiat voidaan todistaa (esim. hyvin pitkälle menevin likiarvoin) joudumme kuitenkin tekemään kognitiivisen hypyn, että saamme tuon tiedon yhdistettyä ajattelussamme vallitseviin, sitä kahlitseviin, abstrakteihin käsitteisiin: mitä tuo hyppy sitten tarkoittaa epistemologisessa mielessä tietämyksellemme asioista? Ja mitä tämä tarkoittaa ontologisesti? Vähän niin kuin Matrixissa sanottiin: että onko tämä vaan päämme luomaa illuusiota kaikki?

Teemme siis mielessämme ajatuksellisen hypyn, jossa ihminen hyväksyy abstraktion representoimaan jotain tiettyä yksittäistä tosimaailman empiirisesti sillä hetkellä havaittua asiaa.

Ehkä siinä hypyssä piileekin filosofisen (korkeamman) ajattelun pohja: ennen tällaista hyppyä - tai sen tiedostamista/analysoimista - ihminen ajatteli täysin konkreettisesti. Vaikea sellaista konkreettista ajattelua on mielessään edes mentalisoida. Ajattelun ajattelua, sitä filosofia lienee.

Onko mielemme ja kehomme yhtä vai onko niiden välillä ero kuten Descartes sanoi? Onko tuo ero vain teoreettinen ja omaksuttu ajatusrakennelma ja mielemme ja kehomme ovat saumattomassa yhteistyössä? Toisaalta jos tukeudumme Kantiin niin ihmisen mieli jäsentää aistihavainnot ja jonkinlainen ero lienee olemassa jo tässä tapahtumassa. Mutta miksi mielemme jäsentää havaintomme juuri tietyllä tavalla? Kant tarjosi tähän kategorioitaan: "Kant kutsuu ymmärryksen muotoja kategorioiksi tai puhtaiksi ymmärryskäsitteiksi. Termin ”kategoria” hän lainaa Aristoteleelta, mutta ei tarkoita sillä olioiden tapaa olla, vaan tapoja ajatella olioita. Hän luettelee yhteensä kaksitoista kategoriaa (Toni Kannisto, filosofia.fi)".

Itse ajattelen tästä niin, että aivomme/mielemme selittävät aistihavainnot aivojemme/mielemme jäsennettäviksi sillä tavalla, että esim. näkemämme pallo selittyy/selitetään aivoillemme/mielellemme näin: pallo = pallon abstraktio. Abstraktio pallosta ei kuitenkaan ole sama kuin pallon aistihavainto  ja tässä tapahtuu se hyppy (aistien antama data ei siis tule meidän mielemme käsiteltäväksi raakana - ehkä termi "raw data" eli käsittelemätön data tai valokuvauksen termi "RAW" vois toimia eräänlaisena analogiana: siinä kuvatiedostossa on kaikki kennon vangitsema käsittelemätön ja pakkaamaton kuvallinen data, josta kuvankäsittelijä voi alkaa valikoimaan sävyjä yms. - vaan mielemme selittää havainnot meille abstraktioiksi, joilla ne hahmotamme käsitteellistettyinä sillä mielemme/ajattelumme toimii pitkälti kielen ja käsitteiden pohjalta).

Voi olla, että olemme oppineet/meidät on opetettu - lukuisten sukupolvien evolutiivisten kokemusten kautta - näkemään vaikka pallo nimenomaan pallona koska se on meille kätevin tapa ymmärtää pallon idea ja käsitteellistää se mielessämme - yhdistää yksittäinen aistien havaittu pyöreä pomppiva asia pallon abstraktiin ideaan. Evolutiivisesti olemme samalla tavoin kenties oppineet hahmottamaan vaikka kausaalisuhteita ja mieltämään ne mielekkäiksi: ne tuntuvat meistä mielekkäiltä sillä olemme oppineet ajattelemaan ne mielekkäiksi (matala murina = vaara, murina loppuu = turva).

Kenties Platon tarkoitti tavallaan tätä kuvaamaani hyppyä ideaaliopissaan. Tai oikeastaan hän ei ottanut sen hypyn olemassaoloon kantaa mutta ehkä se oli tuollainen esittelemäni siihen liittyvä ajattelutapa, josta Platon puhui. Ja kerta Platon uskoi esim. sielun kuolemattomuuteen niin ehkä Platon ajatteli, että tuon hypyn toisella puolella on se ikuinen ja täydellinen maailma, jonka tavoitamme vaan abstraktioihin perustuvan ajattelun kautta.

Näitä pohtiessa lumet sulavat ja linnut aloittavat jokavuotisen kauniin konserttinsa. 

Hyvää alkanutta kevättä!

Terveisin

Mystinen bloginpitäjä